TVK:n onnettomuustutkinnan tavoitteena riskitietoisuuden lisääminen
6.4.2017
Terveellinen työ – Elämän eri vaiheissa -kampanja tilaisuus 16.5
12.4.2017

Työelämäpalkinto 2017

Millaisia käytännön reseptejä työelämäpalkinnon finalistit tarjoavat työyhteisön kehittämiseen?
Mitä sanoo aivotutkimus työhyvinvoinnista? Tule poimimaan toimivat keinot työyhteisöösi.

 

Tahdonvoimalla työhyvinvointia

Tilaisuudessa ravistelemme työelämän ilmiöitä tutustumalla työelämäpalkinnon finalistien resepteihin. Lisäksi perehdymme työhyvinvoinnin tulevaisuuteen aivotutkimuksen näkökulmasta aivotutkija Minna Huotilaisen johdattamana. Tilaisuus päättyy palkintojen jakoon ja yleisöäänestyksen tuloksen julkistamiseen.

Tilaisuudessa esittäytyvät vuoden 2017 yhdeksän palkinnonsaajaa, jotka ovat osoittaneet tahdonvoimaa edistää työhyvinvointia.

Palkittavilla työpaikoilla on yhdessä muokattu työtä ja työtapoja tuloksellisempaa ja työkykyä tukevaan suuntaan. On otettu käyttöön rohkeita avauksia aina älyvaipoista kokkien laulutuokioon tai ostettu työmatkoja varten matkailuauto. Johto on laittanut itsensä peliin hyppäämällä viemärikaivantoon tai osallistumalla hoitotyöhön. Työntekijät ovat joustaneet työaikajärjestelyissä ja esimiehet tarjonneet mahdollisuuden itsenäiseen työvuorosuunnitteluun. Johtolauseena on ollut ennemminkin ”antakaa mennä” kuin ”ei siitä kuitenkaan mitään tule”.

Tahdonvoimaa-hakuun osallistui kaikkiaan 99 hienoa työpaikkaa, joihin voi tutustua verkkosivuillamme. Näiden joukosta valittiin yhdeksän finalistia, joiden ”onnistumisen reseptit” julkaistaan 20.4.2017. Yleisöäänestys innostavimmasta esimerkistä on avoinna 20.4.-3.5.2017.

Ilmoittaudu tästä: https://www.lyyti.fi/reg/Suomen_tyoelamapalkionto_2017_8358

Ohjelma ja lisätiedot: https://www.sitra.fi/tapahtumat/tyoelamapalkinto-2017-tilaisuus/